Koulutusohjaajien (SPKL) leirillä Kokemäellä. Yleisesti tosi antoisa leiri missä oppeja sai kivasti sekä muilta leiriläisiltä että varsinaisilta kouluttajilta: Marian Ahlskog-Karhu "juonsi" meidän tottis- ja hakutreenit ja Pauli Hasu jälkitreenit, Eeva Valla kuitenkin jäljellä ja esineillä mun henk.koht. ohjaajana.  Itsekin pääsin ohjaamaan yhden leiriläisen hakutreenin ja mielestäni sekin sujui oikein hyvin. En nyt päässyt pätevyyttä hakemaan kun ei ole sitä tulosta kokeesta mutta toivottavasti ensi vuonna? Omalla kohdalla viikonloppua vaan varjosti pe-la yönä iskenyt mahatauti. Kiitos toisten leiriläisten tarjoamista dopingeista pystyin kuitenkin olemaan mukana ja treenaamaan oman koiran, olemaan maalimiehenä helpommissa kohdissa ja tekemään yhden lyhyen jäljenkin toiselle koirakolle (joka muuten oli myös nimeltään Camo!). Melkoisen puhti pois olin kuitenkin.

Perjantai aloitettiin tottiksilla, käytössä oli ihanan iso (jää)halli. Camon kanssa kerroin sen jäätymisongelmasta mutta kun tulin halliin, sepä olikin tosi aktiivinen! Tein seuruuta paljoilla käännöksillä ja hyvältä tuntui. Sitten tein sen pitkän suoran ja kappas, Camo jäi. Pysähtyi. Ihan just niinkuin kokeessa. Siihen nyt sitten mietittiin juttuja:

  • On mahdollista että se ennakoi jääviä tai ihmettelee kun en palkkaa - mähän olen palkannut tosi paljon juuri tuosta 12-20 askeleen kohdalla
  • Nyt ehdottomasti kuuri hihnassa, jos se yrittää jarrutella, kevyesti muistutetaan että tämä ei käy, sitten kun taas skarppaa, sosiaalinen palkka
  • Käyttöön "hiljainen" sosiaalinen palkka jota voi käyttää myös kokeessa, eli kuiskaten "(w)aauuu"
  • Jo kontaktin putoamisesta mun täytyy tehdä jotain yllättävää: siirtyä juoksuun tai ottaa sivuaskeleita poispäin, sitten taas kun skarppaa, (sosiaalinen) palkka
  • Iso palkka siellä pitkän suoran päässä! Paluuseuruuhan ei ole ongelma kun siinä tulee ne nopeuden muutokset

Lisäksi puhuttiin siitä että halliin/kentälle tullessa minä en saisi olla se joka herättää koiran vaan sen tulisi aktivoitua itse. Minähän oon tehnyt just toisinpäin, oikeastaan aina - paitsi tietysti silloin kun Camo on ollut jo valmiiksi sisääntullessaan aktiivinen.

Toisena päivänä tehtiin Suvin kanssa kahdestaan. Ensin en muistanut tuota hiljaista sosiaalista palkkaa mutta nuo karkuunjuoksut ja kunnollisen sosiaalisen palkan muistin, onneksi Suvi muistutti. Mutta tänään Camo oli paljon parempi! Hyvä huomio kun jälkeenpäin katsoin videota, oli sekin että jos Camo edistää, siihen auttaa hidastaminen. Tätä nyt vaan täytyy tehdä ja saada kavereita mukaan, usein!