Murun paikkamakuu on edistynyt niin että se on ollut jo ryhmäpaikkamakuissa ilman mitään varmistuksia, aikoja 2 ja 3 minuutin välillä. Eli seuraava aste olisi alkaa provosoimaan sitä tekemään virhe. Nyt nautiskelen kuitenkin tästä olotilasta ja treenailen vähän muita juttuja välillä.

Seuruu on vähän hektistä. En ole sitä varsinaisesti korjaillutkaan, toki palkkauksen ajoituksella pyrin poimimaan ne oikeat hetket. Kentällä saa olla törppöjä ja leluja ja ihmiset saavat puhua. 

Jättöliikkeet on kaikkein huonoimmassa jamassa mutta useimmiten oikea asento kuitenkin tulee. Luoksetuloa ollaan tehty sekä stopilla että suoraan ja vauhtia on molemmissa mutta myös stoppi on terävä. ALO-hyppy tuntuu hyvältä. 

Noutoa ollaan otettu luovutuksen treenailuna ja vähän myös vauhtinoutona. Vaikeaa on... jostain syystä Muru ei kykene liikkumaan kapula suussa minun lähelläni eli luovutusasentoon tuleminen ei onnistu, ei myöskään seuraaminen kapula suussa. No treeniä treeniä. Olen hakenut Murun kanssa nuorten korien tokorinkiin ja toivon tietysti kovasti että pääsisimme mukaan.

Lakille olen tehnyt usein kuunteluharjoituksia eli kentällä on tehtäviä joita tehdään satunnaisjärjestyksessä. Noutokapula on aika vahvasti imevä... mutta olen huomannut että ruutu on vahvistunut näillä treeneillä tosi paljon. Tässä video yhdestä treenistä:  Kiitos Karo! Eli aika paljon on vielä tekemistä että Laki saadaan aidosti kuuntelemaan mitä pitäisi tehdä.

Luoksetulon stoppi ollaan kuitenkin saatu kohtuulliseen kuntoon niin että makupalaa on joku pudottanut korkealta rappusilta. Laki nyt sitten luulee että namit oikeasti ilmiintyvät sinne lähtöpaikalle vaikka niitä ei siellä ole kun lähdetään. Innolla odotan mitä se tekee seuraavassa kokeessa!

No kokeeseen ei ole asiaa ennenkuin kaukot saadaan uuteen kuosiin. Ihan toivottomalta tuntuu. Ollaan videoitu Lakin jumppaamista ja ainakin yksi syy liikkumiseen oli se, että Laki nousee seisomaan tosi pitkäksi. Sitten sen mielentila kuohuu ihan totaalisesti yli eikä se silloin tietenkään keskity. Olisikohan koirille jotain jooga-kursseja?