Samalla kun käytiin juoksutreeneissä, polkaistiin pikaiset, kesän ensimmäiset jäljet Tulpalle, Lakille ja Kakelle. Ei mitään pitkiä ja jälkikapulatkin olivat jääneet kotiin... mutta kyllä näillä alkuun pääsi.

Tulpan jälki ehti vanheta vajaan tunnin. Hyvin poika muisti mitä piti tehdä mutta joissain kohti sillä oli kovin vaikeaa. Se kyllä haisteli ja tuhisi niin että pelkäsin ettei se saa enää hengitettyä mutta silti se hukkasi jäljen ja yrityksistä huolimatta ei millään meinannut löytää takaisin. Sentään se ei mihinkään kauas säntäillyt (kuten äitinsä) vaan pysyi muutaman metrin säteellä siitä missä hukka tuli. Lisähaastetta toi yllättävät häiriöt kuten lauma alle kouluikäisiä lapsia suunnistamassa, ja juoksutreeneihin valmistautuvat koirakot. No, kerran ainoastaan autoin Tulpan takaisin oikeaan kohtaan ja kaikki esineet se kuitenkin ilmaisi, joten ihan tyytyväinen täytyy olla. Eihän sillä vielä ole kauheasti kokemusta ja sen mukanaan tuomaa ongelmanratkaisuosaamista.

Laki sitten juoksentelujen jälkeen eli jo kolmisen tuntia vanhalle jäljelle. Se nosti jäljen ihan omatoimisesti, jähetin vähän janamaisesti ja eteenpäin se lähti. Ensimmäinen esine nousi hyvin (tässähän on ollut usein vauhtia niin paljon että on jäänyt huomaamatta) ja olipa hyvä tuuri että juuri tähän laitoin pääsiäismunan jossa oli nakki sisällä. Sitten mentiin taas varman oloisena kunnes Laki meni kulmasta pitkäksi ja pyöri hetken. Löysi kuitenkin itse takaisin ja matka jatkui seuraavalle esineelle. Sen jälkeinen kulma olikin sitten terävä ja tätä Laki ei hanskannut. Meni pitkäksi ja normaalilla etsintäpyörähdyksellään ei tullut tarpeeksi taakse löytääkseen jäljen. Joku haju sillä oli kuitenkin suunnasta. 

Lopussa kun näin ettei se enää jäljestä ja samalla näin viimeisen esineen, palasin sen verran taakse että sain uuden jäljen noston ja saatiin tuo viimeinen esine ylös. Malttia ja rutiinia ja noita kulmatreenejä tarttisi tähän.