Viikkikset taas. Camohan tietysti TAAS ensin karkasi häkkiä avatessa kentälle, tähän täytyy kyllä nyt tarttua! Eihän se mitään tee kenellekään mutta kokeessa moisesta tulisi hylsy.

Varsinainen treeni aloitettiin sitten seuruun kestotreenillä: loivaa kaarretta ilman mitään näkyviä palkkoja mutta välillä sai kehua kuitenkin niin että tehtävä jatkuu. Camo oli kyllä hyvä, oikeastaan muuta ongelmaa ei ole kuin että sen pää painui taas (aluksi se kyllä pysyi ryhdikkäänä) ja oikealle kaartaessa se ajoittain vähän painaa. Tuohon pään putoamiseen Selina oli sitä mieltä että se vaan ei vielä jaksa pitää sitä kovin pitkiä aikoja, mikä on varmaan ihan totta.

Seuraavaksi tehtiin pientä neliötä keskittyen kulmiin. Kun minä askelsin oikein, Camo teki todella hienot käännökset! Sitten pitää muistaa että en voi palkata sitä namilla kesken harjoituksen vaan pitää aina pysähtyä, se kun ei osaa syödä ja seurata yhtä aikaa...

Merkin/merkkiryhmän kiertoa. Pari ekaa toistoa meni hyvin kun heitin namia ensin taaksepäin että sain sen vauhtiin, mutta sitten se alkoi ravata merkeille tai jopa pysähtyi minun kohdalla. Pitää kokeilla tätä lelulla hetsatenb ja palata ihan lyhyeen etäisyyteen hetkeksi.

Hyppyä, Selina apparina. Käytettiin namikuppeja koska kädessä olleet namit aiheuttivat sitten sen että Camo jäi kerjäämään. Itse hypyllä ei ollut ongelmia, itse täytyy muistaa olla hyvin passiivinen että se koira hoksaa että hyppy pitää aina suorittaa vaikka mitään käskyjä ei tulisikaan. Sitten jatkossa laitetaan ne namikupit välillä vinoon etä se joutuu hakeutumaan sinne hypylle. Virettä pitäisi tähän saada lisää, jos se ei ala nameilla nousemaan, pitää ottaa sitten lelut käyttöön. Se vaan tarkoittaa toistojen vähenemistä koska muuten käy liian rankaksi.

Lopuksi tehtiin paikkamakuu. Camollahan tämä on sujunut hyvin niinpä en osannut ajatellakaan että nyt ei sujuisi... Se oli rivissä keskimmäisenä ja se tuntui olevan sille vaikeaa VAIKKA toiset pysyivät ilman mitään ongelmia. Niinpä se nousi ja hiippaili mua kohti. Kävin palauttamassa sen, seuraavassa vaiheessa se ensin meni puolilonkalleen ja sen asento oli varmasti tosi hankala, niinpä se nousi taas.  Lopussa se nousi vielä ilman lupaa kun menin sen viereen. Tässä siis iso takapakki mutta toisaalta, sillä ei ollut aikomustakaan mennä toisten koirien luokse mikä oli tietysti kiva.