Olipas vastoinkäymisiä kerrakseen tähän kisaan, ja odotukset hyvästä tuloksesta karisivat kun lähtökyltti lähestyi... mutta silti me tehtiin se! 99 pistettä, luokan nopein aika, luokkavoitto ja seuranmestaruus avo-luokassa, ja tietty koulari!

Vastoinkäymiset alkoivat jo alkuviikosta, maanantaina kun mun auto hajosi. Pääsin kuitenkin muilla kyydeillä treenaamaan tiistaina ja keskiviikkona, mutta toisaalta en päässyt esimerkiksi kunnon lenkille Camon kanssa lopuviikolla - sehän vaatisi sitä pään nollausta metsälenkillä. Tänään kuitenkin sain sen hallilla häkkiin sisälle ja kun omassa hallissa oltiin, tilanne oli sille tuttu eikä yhtään stressaava. Meillä oli lähtövuoro tokana, rata vaikutti helpolta (pl. houkutuksen karvalelu) ja sen puoleen kaikki oli ihan ok.

Mutta. Olin valmistautumassa omaan suoritukseen "lähtökarsinassa" ensimmäisen koiran ollessa radalla. Tuo koirakko kun lopetti, siirryin sermien takaa niin että Camo näkee kentälle ja olin siis ihan lähtövalmiina. Radalta poistuva koira yllättäen rähähti ajanottajalle joka lähti kirjaamaan aikaa arvostelulapuseen. Katsoin jo siinä heti että kuinkahan tässä käy, ja niinhän tuomari sitten lähti koirakon perään ilmeisestikin kirjoittamaan agressiivisen koiran lomaketta. Toimihenkilöt tulivat sanomaan minulle että viitisen minuuttia menee. En kuitenkaan päässyt pois siitä lähtökarsinasta koska seuraava koira oli siinä jo odottelemassa omaa vuoroaan. No, onneksi siinä oli pari häkkiä jonne Camon sitten laitoin ettei sen vire ihan totaalisesti lössähdä (ehkä se ei kuitenkaan olis lässähtänyt...?). Paperien täyttämisen jälkeen tuomari ja toimihenilöt palasivat kehän laidalle ja otin Camon taas valmiuteen, mutta ei mitään lähtölupaa tullutkaan vaan siellä alettiin kertaamaan miten tässä edetään. Ja uskon kyllä että tuomarinkin piti vähän nollata päätään, ei nämä jutut kivoja ole. Laitoin Camon sitten uudestaan sinne häkkiin.

Lopulta me päästiin kehään. Oma keskittyminen oli kadonnut jo aikaa sitten, yritin vaan vakuutella itselleni että kyllä me osataan... Ja osattiinhan me! Kun rata oli läpi, en itse ollut rekisteröinyt yhtään virhettä. Joo, omaan silmään muutamassa kohdassa oli pientä vinoutta, vasemmalle pyörimiset ei vieläkään ole ihan priimoja ja houkutuksessa Camo kyllä vilkuili sitä karvalelua, mutta nämä ei ole sellaisia virheitä mistä tässä lajissa menisi pisteitä. Yksi kontr-virhepiste oli alkuradalle kirjattu, ei mitään hajua mistä se tuli (edit: ilmeisesti kylttien välillä Camo kävi kuonolla tönimässä minua?, näkyy videolla), mutta väliäkö sillä! Tuomarin kommentti "taitavaa ja tarkkaa tekemistä" oli ihan just sitä mitä me tehtiinkin! Video

Näin tuli rallytavoitteet tänä vuonna töyteen, katsotaan ka pohditaan sitten jatkoa mitä treenataan ja milloin startataan voittajassa. Itsellä olisi nyt vähän mieliteko panostaa noseen tänä talvena, ja tietty se tokon avo... we'll see!

rata.jpg