Seuruun aloituksia, nyt ei meinannut ryhti löytyä ei sitten millään? Jäävät siinä välissä, kaikki kolme tällä kertaa, kaikki myös onnistui, wau! Erikseen luoksetulo (istumisesta). Oli nopea ja hyvin pienellä avulla tuli hienosti eteen istumaan.
Sitten tehtiin noutoa kevytkapulalla. Pari karkausta perään, sitten Camo vähän veti hernettä nenään kun palkkaa tai kehuja ei tule, ja lähti kapulan kanssa juoksemaan kohti eteenmenopalkkaa (se siis oli siellä mutta luulen että Camo ei sitä nähnyt), kääntyi kuitenkin takaisin kun kutsuin. Otin sitten vielä ihan matalalla hypyllä, tämä meni vähän säätämiseksi mutta hyppäsi se kapula suussa.
Lopuksi eteenmeno joka oli määrätietoinen, nopea ja suora, wauuu! Sieltä åaikkikseen jonne olin vienyt liinan ja takapalkan valmiiksi, tämäkin onnistui nyt - toki ei mitään häiriötäkään ollut mutta silti. Ihanaa!
Kenttähommien jälkeen käytiin etsimässä pari esinettä. Nyt vietiin molemmat ensin yhdessä, sitten haetutin ne yksi kerrallaan. Hienosti meni, ja toinen esineistä (kenkä) oli semmoinen mitä Camolla ei ole suussa ollutkaan. Tämä on edistynyt tosi kivasti!
Tässä treenaillessa mietin jo että ompas vatsa kipeä. No kun kotiin saakka pääsin olinkin jo kuumeessa ja täys vatsatauti päällä... onneksi kuitenkin ehdin treenata ennen sitä!
Kommentit