Hakutreenit perinteisessä paikassa. Olin suunnitellut Camolle ihan kunnon treenin mutta jos kaikki voi mennä pieleen niin sitten se menee...

Ensiksikin Camoa autosta hakiessa, se oli repinyt takkiaan mutta jäänyt alaleuastaan siihen kaulakappaleeseen kiinni, ja pyöri häkissä paniikissa. Voihan hel**tti tän takkiasian kanssa! Samalla toinen maalimies lähti autoilta piilolle ja camo näki tämän. Ainoo vaan että tämä oli juuri eri puolen maalimies kun mihin me oltiin ekana menossa ja selvästikin Camolla oli ajatus nimenomaan tälle puolelle menosta vaikka kuinka yritin sitä pyöritellä. Sitten kun vein sitä alueelle, kompastuin ja just bedellisen koiran kanssa nyrjäyttämäni nilkka nyrjähti uudestaan, pikku ärräpäät siinä pääsi. Tästä lähtötilanteesta olisi pitänyt jo arvata että Camo ei lähde etsimään. Ja eihän se lähtenyt. Kolme kertaa yiritin, Camo söi heinää tai teki vaan nimellisen pikku lenkin. Otin sen kiinni ja lähdin viemään takaisin autolle, samalla näytettiin kun maalimies tuli sieltä piilosta ulos.

Yksi koira väliin ja me tultiin takaisin. Nyt karsittiin koko treeni ihan minimiin eli 2 maalimiestä suorilla palkoilla. Nyt Camo tuli ihan eri asenteella jo alueelle, ja lähti hyvällä imulla etsimään! Löydötkin tuli nopeasti joten täytyy nyt vaan olla kiitollinen että tämä korjaussarja onnistui.