Ihan ekaksi vedettiin kierros henkilöryhmää. Tarkoitus oli saada koira palkattua ennen kun se häiriintyy henkilöistä mutta koska tätä on Camon kanssa aika paljon tehtykin, vedin kuitenkin liian pitkälle ja se kerkesi nuuskaista viimeistä henkilöä. Mutta muuten sen seuruu oli oikein hienoa kun kädellä autoin. Toiselle kierrokselle oli sit tarkoitus jättää käsiapu pois. Camo pysyi nyt hienosti seuruussa mutta sen pää oli alemana, mikä ongelma meillä on ollutkin. Katsottiin sitten Selinan kanssa vähän palkan suuntaa ja kas, kun laitoin lelun omalle vasemmalle olkapäälle, liivin alle ja nykäisin sen sieltä vasemmalla kädellä, alkoi pää pysyä ylhäällä ja myös orastava painaminen loppui! pienestä se on kii.
Sitten hierottiin jäävien asentoja. Camo osaakin nämä paremmin kuin luulin, nyt se vaan muutaman kerran jäi öhvöttämään mutta kun odotin, enkä heti alkanut latelemaan sataa uutta käskyä, se tekikin ihan oikein! Istumasta seisomaan sujuu ilman käsiapua ainakin vasemmalla puilella, ja maahanmenot sekä istumasta että seisomasta. Näitä pitää nyt sitten tehdä kotona paljon!
Lopuksi jumppailtiin vähän tasapainotyynyillä. Tämähän on ollut mielessä ottaa kotitreeniinkin mutta ei vaan ole osunut kohdalle sopivaa tyynyä. Etujalat pysyy tyynyllä hyvin, takajalat on vielä vähän hukassa - tässä huomaa eron kun aiemmille koirille oli opetettu aksan alastulokontaktit pysähtymällä 2on 2 off, niille tämä olisi ollut ihan peruskauraa. No ehkä se Camollekin vielä aukenee!
Kommentit