Tällä kertaa keskityttiin ihan puhtaasti rallyteemaan, mikä olikin kiva sillä tästä sai vähän visiota siihen oltaisiinko me pääsemässä vielä tämän vuoden puolella korkkaamaan alokasluokka. 

1-2-3 askelta ja istumiset. Tämähän sujuu kuin rasvattu, niin paljon ollaan seuruuharkkoja tehty tällä tyylillä. Omat askeleet pitää muistaa pitää letkeinä eikä mitään äkkistoppia, niissä Camo sit helposti valahtaa liian eteen ja tyhjän päälle.

Edessä istumiset ja askeleet taaksepäin. Tämä myös oli niin tuttua kauraa.. no Camolla on toki tapana tulla "mun sisään" eli nyt voisi alkaa pitää palkkaa / käsiä vähän irti vartalosta ja palkata se vaikka vähän ennen kuin se istahtaa, jotta suoruus säilyy.

Sivulta eteen... Liikkeestä ja avustavaa jalkaa käyttäen tämäkin sujuu hyvin. Kun itselläni on pitkä aika alokasluokan touhuista, en meinaa muistaa tuota apujalkaa ja että saan sen sitten takaisin toisen jalan viereen... mutta nämä on pikkujuttuja jotka sit vaan pitää laittaa kuntoon.

..ja takasin sivulle. Sattumalta juuri eilen kotona treenasin tätä takakautta kiertoa. Näköjään se on nyt sitten niin hyvällä mallilla että voin jo jättää namia kädestä pois. Sensijaan vasemmalta sivulle kääntyminen on vaikea: kun Camo istuu edessä se jämähtää siihen eikä lähde kääntymään. Seisaaltaan ja aluksi nyt 90 asteen kulmasta onnistui, tästä sit pikkuhiljaa lisätään käännösasteita ja se istuminen alkuun.

istu - 1askel seiso. Tätäkin ollaan jollain variaatiolla tehty aiemminkin, ja nyt pystyin jättämään namit käsistä ja Camo vaikutti seisoessaan hyvin itsevar,malta. Jes kiva!

Varsin lupaavalta siis näyttää rallytokon osalta! Juoksut ei tunnu vaivaavan ollenkaan (paitsi Camo on lakannut syömästä normi ruokansa, namien kanssa se ei nyt kuitenkaan nirsoile) ja pöksyt jalassa treenitkin sujuivat ihan kuten ilman pöksyjäkin. Loistavaa :)