Sovittiin treffit hallille aamusta ja kivasti saatiinkin olla ihan kahdestaan siellä.
Ensin tein Camolle seuruupätkiä, kai tämä nyt jotenkin edistyy vaikka toisaalta mulla on sellainen olo että tähän pitäisi keksiä joku juttu. Minua häiritsee yletön nakilla seuruutus. Toisaalta nyt sain hyvin palkattua lelulla aina pätkön päätteeksi. Katsotaan nyt miten tämä etenee.
Sivulletuloja otettiin nyt niin että Tiina oli hihnan päässä ja minä aina käännyin alta pois ja kutsuin koiraa sivulle. Ideana olisi saada se kiertämään tiiviisti takaa, yksin se ei onnistu kun koiraan katoaa yhteys niin kaarroksesta tulee laaja ja haahuileva. Tämä toimi aika hyvin!
Samalla tavalla otettiin eteenistumisia tai siis itse asiassa niitä luoksetulon loppuja. Haluaisin saada Camon tulemaan voimakkaasti loppuun saakka. Nyt se tietenkin oli vielä vähän hämillään mutta tuli kuitenkin. Se on jo alku!
Noutoa sitten vähän, ensin pelkkää pitoa, juu saan jo kädet pois, ja sitten vauhtinouto isolla kapulalla. Ihan loistavaa :)
Loppuun otettiin, vähän rsikillä, molemmat koirat yhtaikaa kentälle ja paikkamakuuta. Pari kertaa homma karkasi käsistä ja Camo alkoi riehua, tosin toisella kerralla olin jo ehtinyt sen vapauttaa, mutta se mistä olin iloinen, se pystyi tämän jälkeen kokoamaan itsensä ja jatkamaan hommia! Eli vielä ihan loppuun sain sen nätisti hallintaan ja kauniisti pois kentältä.
Käytiin sitten vähän leikittämässä koiria läheisellä soramontulla. Mitään ei tuntunut olevan hampaankolossa kummallakaan, on se jännä miksi Camo kuitenkin rähjää siellä hallilla toisille. Se vaan käy niin kierroksilla.
Mutta itse treenistä jäi kyllä kivat fiilikset! Kaverin kanssa on aina helpompaa, ja toki kivempaakin!
Kommentit